TOIMINTA

Mikäli sinulla on kysyttävää jonkun lajin suhteen, olipa se vaikka seuraamisen opettaminen tai et osaa päättää mitä lajia lähtisit koirasi kanssa harrastamaan, niin kannattaa ottaa yhteyttä lajivastaaviimme. Heitä voit lähestyä niin puhelimitse tai sähköpostitse. Näin sähköisen tiedonsiirron aikana voi myös meiliejä kadota bittiavaruuteen saavuttamatta koskaan vastaanottajaa, joten jos tuntuu että tokkohan viestini on vastaanottajaa saavuttanut, kannattaa laittaa uusi meili tai sitten kokeilla puhelimitse.  Käytössä on myös postituslista, jolla tiedotetaan tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Listaa ylläpitää sihteeri ja voit liittyä sille laittamalla hänelle sähköpostia.

 

TOTTELEVAISUUSKOULUTUS kevät 2010

Hyvä alaosaston rottistottiksiin osallistuva jäsenemme

Olemme päättäneet uudistaa koulutuksiamme tulevana keväänä. Kokeilemme koulutusmallia, jossa koirakot on jaettu neljään tasoryhmään. Tarkoituksena on, että koko ryhmä osallistuu intensiivisesti kunkin ryhmäläisen koulutustapahtumaan ja oppii samalla myös muiden koirakoiden työskentelystä.

Klo 11.00 kentällä pyörii kaksi tottisryhmää: 1) pentu- sekä 2) BH-kokeeseen tähtäävien ryhmät. Molemmilla ryhmillä on oma kouluttajansa. Ryhmässä treenataan pääasiassa yhtä koirakkoa kerrallaan, mutta myös yhteisharjoitteet ovat mahdollisia.

Klo 12.00 kentällä alkavat tottistella 3) haasteelliset koirat sekä 4) kilpakoirakot.

Ryhmiin ei tarvitse sen kummemmin ilmoittautua, kunhan tulee paikalle oman ryhmänsä aikataulun mukaisesti (koulutusohjaajan kanssa voi miettiä mihin ryhmään kuuluu. Kentältä voi myös poistua omaan tahtiin, kun oman ryhmän koirakot on treenattu. Haasteellisten koirien kohdalla sen sijaan toivomme yhteydenottoa koulutusvastaavaan etukäteen, jotta pystymme suunnittelemaan kyseisen koirakon koulutusta (esim. käytämme kilpakoirakkoa ohitusharjoituksissa).

Kevään ensimmäiset tottikset Palokan Viihdekeskuksen kentällä ovat sunnuntaina 14.2.. Maanantai -illalle tottikset siirtyvät 29.3.

Talviajan koulutuksissa pakkasrajana on -10ºC. Mikäli pakkastilanne hipoo tätä rajaa, varautukaa siihen ettei kentällä ole koulutusta, sillä alueelliset erot pakkasen suhteen voivat olla muutamia asteita.

Paleleva koira ei opi ja koulutustilanteesta tulee koiralle vain epämiellyttävä kokemus.

Tervetuloa kouluttautumaan!

SRY K-S ao:n hallitus/koulutusohjaajat

 

KOULUTTAJIEN VUOROLISTA

SU 14.2. Laura Pitkänen Nina Koivula

SU 21.2. Terhi Ahvenainen Laura Pitkänen

SU 28.2. Laura Pitkänen Nina Koivula

SU 7.3. Nina Koivula Erkki Karvinen

SU 14.3. Laura Pitkänen Elina Järvelä

SU 21.3. Elina Järvelä Laura Pitkänen

MA 29.3. Tuukka Vaajavirta Erkki Karvinen

 

 

TAPAKASVATUSKOULUTUS

,jonka tavoitteena on yhteiskuntakelpoinen rottweiler, järjestetään tottelevaisuuskoulutuksen ohessa. Tarvittaessa kouluttajat opastavat ongelmatilanteissa mahdollisuuksiensa mukaan.

MAASTOLAJITREENIT - JÄLKI JA HAKU

Jälkivastaava Laura Pitkänen

puh. 040 - 721 5443 email: laura.pitkanen@mbnet.fi

Hakuvastaava Tuukka Vaajavirta

puh. 050 368 0301 email: tuukka.vaajavirta@elisanet.fi